Jellonalapset ja riippakivi
Jälleen tuli viikonloppuna ahkerasti ulkoiltua, vaikkei ainakaan perjantai-illan sää ollut kovin mieltä ylentävä. Mutta saatiinpa taas olla melko rauhassa meidän huudeilla :).
Erityisesti Viljami on innokas puuhun kiipeilijä. Onneksi ei edes yritä kymmenien metrien korkeuksiin. Kai kuitenkin tajuaa, että itse on alas tultava. Eikä ainakaan vielä toistaiseksi ole ongelmia asian suhteen ollutkaan.
Myös sunnuntaina saatiin jellonalasten kanssa seikkailla omalla savannillamme melko rauhassa. Kaupungin nurtsitkin loisti tyhjyyttään ja niinpä me taas juostiin iiiihan täysiiii! Ja vaikka mä kaikkeni annan, pingon minkä jaloistani pääsen, niin en ihan pysy mussukoiden vauhdissa. Voi olla melko koomisen näköistä, kun 2 pientä kissaa ”vetää perässään” aikuista ihmistä, riippakiveään. Mutta kyllä vaan huomaa edelleen, miten molemmat nauttii kun saavat juosta :).
Ja joka kerta käydään myös seikkailu-jokipolulla, jossa ei tod. koskaan ole muita tullut vastaan. En usko, että sinne edes täysin selväjärkinen, aikuinen ihminen hevillä lähtee.. On oksia, nokkosia, mutaa, vettä, ötököitä… Mutta kissat tykkää, joten..
Ja toinen, mitä ehkä moni täysin selväjärkinen ei tekisi, on ryömiä sillan alta ahtaasta raosta, jossa maa haiskahtaa pissalle.. No, tarvinneeko edes julkisesti tunnustaa, kuka ehkä saattoi ryömiä..kahteen kertaan…
Harmikseni en tajunnut ottaa valokuvia Milton-hauvasta, johon pojat teki meidän pihalla tuttavuutta. Milton on vielä nuori, innokas hauva, mutta oli pitkän lenkin jälkeen sen verran uupunut, että jaksoi rauhassa istuskella ja tutustua mussukoihin. Ihan nenä-nenä asteelle ei päästy, mutta varmaan 10 minuuttia pyörittiin, istuttiin ja haisteltiin (no en sentään minä – kissat vaan!). Seuraavalla kerralla lupaan ehdottomasti ottaa todistusaineistoa hauvatreffeistä 🙂 .