Näyttelyssä 12.10.2013

Oltiin lauantaina Masalassa URK:in näyttelyssä Viljamin kanssa. Tämä oli siis toinen kerta Viljamille ja Oliver ei tällä kertaa tullut mukaan. Se taisi olla virhe.. Tämä oli meinaa nyt kaiken kaikkiaan ensimmäinen kerta kun kumpikaan pojista oli ylipäätänsä ilman toista missään. Ei siis ollut veljeä jakamassa oudon tilanteen jännitystä. Viljami oli kyllä tosi kiltti, mutta ihan liian peloissaan. Aluksi kasvattaja-Jaanan kanssa pohdittiin kannattaako Viljamia lainkaan edes viedä tuomarin eteen, jos palkotila jatkuu. Viljami sähisi oikeastaan kaikille muille paitsi mulle. Mulle se vain miukui ja varmaan haki musta turvaa. Muutama tunti meni ennen Viljamin arvosteluvuoroa ja siihen mennessä Viljami oli jo sen verran rentoutunut, että päätettiin kokeilla ja katsoa miten mussukka arviointiin suhtautuu. Ei siitä tosiaan tullut mitään. Onneksi Viljami ei ollut agressiivinen, peloissaan vain raukkaparka, mutta tuomari ei pystynyt tekemään täyttä arviointia. Tai oikeammin sanottuna, huippuarvosanat Viljami sai, tuomari kehui maasta taivaaseen! Laskin, että 7 kertaa ”excellent” arviointi lapussa luki.. Mutta ”jatkoon” BIS/BIV tms. kisaan Viljamia ei voitu ottaa, kun ei haluttu niin pelokasta kissaa stressata enempää. Voi reppana-mussukkaa. Harmi kun nyt niin kovasti pelotti. Ei sillon elokuussa ollut mitään tällaista. En tiedä vaikuttiko se ettei Oliver ollut mukana, vai oliko tämä nyt teini-iän mukanaan tuomaa käytöstä..vai mitä sitten..!? Mutta koska tuomari tosiaan niin älyttömästi Viljamia kehui ja harmitteli ettei voinut valita ”jatkoon”, mun on pakko vielä kerran kokeilla näyttelyyn viemistä. Ens kerran Oliver mukaan! Ja jos Viljamia edelleen kauhistuttaa yhtä paljon, niin sit ei tartte enää mennä. Kaikista tärkeintä on murumussukoiden hyvinvointi <3.

Ja tässä vielä muutamia kuvia lauantailta:

Kommentoi



Ei kommentteja.