Rohkelikko ulkoilee

Viikonloppu aloitettiin taas, kuinkas muutenkaan, kuin ruuanlaitolla. Tuore, raaka kala kiinnosti poikia vähän turhankin paljon. Mua ei tippaakaan haittaa pienet tarkkailijat pöydällä ruuanlaittoa seuraamassa, kunhan pitäisivät pienet nenänsä ja tassunsa erossa ruuista. Toisinaan ihania tuoksuja on kuitenkin liian vaikea vastustaa. Tällä kertaa päätin kokeilla ”muuria” jonka toisella puolella pojat saa katsella, mutta jota ne eivät saa ylittää. Arvata saattaa toimiko? 😉

Oliverin suhteen toimi paremmin. Joka kerta kun tassu nousi ”muuria” kohti, sanoin tiukkaan ”ei” tai työnsin tassun takaisin. Mutta Viljami ei ollut yhtä helppo. Lopulta väsyin, kun ei kädet enää meinannut riittää kissojen estelyyn ja samalla ruuanlaittoon. Onneksi mussukat tyytyivät myös kakkos-vahtipaikkaan, joka on itseasiassa yksi Oliverin lemppari-paikoista, jopa nukkumiseen.

Itse pojat ei tuonne pääse, vaan tarvitsevat ponnahdusalustan, eli minut 🙂 . Molemmat osaa kyllä pyytää kun tuonne haluavat. Katsovat minua, sitten kaapin päälle ja sanovat ”miau”. Minä sitten kumarrun ja kissa hyppää ensin selkäni päälle tai harteilleni ja siitä sitten kaapin päälle. Toisinaan Oliver myös pyytää minut avukseen alastuloon. Maukuu sieltä korkealta, katsoo minuun ja lattialle. Ymmärrän toki taas kumartua. Sitten Oliver hyppää selkäni kautta lattialle. Niiiiiin söpöä <3 .

Mutta, kuten otsikosta voi päätellä, käytiin perjantaina myös ulkoilemassa. Tai no, en tiedä voiko sitä ihan ulkoiluksi kutsua.. Oli niiiiin inhottavaa taas kun oli maassa lunta ja asteitakin alle +20. Todistusaineistoa sain vain kissantassunjäljen lumessa:

Oliver ei tassuansakaan lumessa kastanut. Viljamin oli pakko, sillä TODELLA pelottava ihminen kulki ainakin jossain 15 metrin päässä kun Viljami oli mun sylissä, n.2 metrin päässä ulko-ovesta. Viljami päätti, että on turvallisinta paeta. Hyppäsi sylistä alas maahan ja meni kuistille nuolemaan yök-lumisia tassujaan. Sen jälkeen molemmat pojat halusi sisään. Aikaa ulkoiluun kului ehkä 3-5min. Varsinainen rohkelikko tämä meidän mussukkaveljespari 😉 .

Muutoin viikonloppu sujui varsin rauhallisissa merkeissä..

Kommentoi



Ei kommentteja.