Viikonloppu keskellä viikkoa :)

Kylläpä oli mukava nauttia viikonlopusta keskellä viikkoa 😉 ! Keskiviikkona olin kasvattajan järjestämässä kevättapaamisessa. Siellä juoruttiin kissoista ja vähän muusta sekä tietysti järjestettiin arpajaiset! Mun 3 arvasta 2 voitti: toisella sain sellaisen 2-osaisen lautassetin, jossa lautaset laitetaan ”päällekäin” tarjoiluastiaksi. Siitä vain puuttui oleelliset osat, joten ei valitettavasti ole käyttökelpoinen 🙁 . No, pääasia, että mussukat sai kaikkea kivaa! Toisella arvalla voitin kissatalon, jonka mussukat heti otti omakseen:

Ja lisäksi ostin kassillisen kissanruokaa, herkkuja ja leluja. Kissanminttutyyny oli ihan hitti! Sillä pojat vuorotellen leikki loppuillan.

Torstaina pitkälti vain olla möllöteltiin. Erityisesti Oliver oli ihan super-sylimussukka!

Kurjasta kelistä huolimatta käytiin myös ulkoilemassa. Ja eipä muuten ollut juuri muita liikkeellä, joten saatiin rauhassa haistella pensaita ja hiipiä ruohikossa. Käytiin myös leikkimässä kukkulankuningasta oman taloyhtiön pihalla, joka olikin mitä mainioin lintujen bongauspaikka!

Vähän säälitti tuo kurakeli, kun mussukoiden piti vähän väliä (erityisesti Oliverin) pysähtyä tassuja putsaamaan. Sisällä onneksi hoitivat heti alkuun tassujen ja masun putsauksen, eikä mun tarvinnut pelätä kurasia tassunjälkiä asunnossa. Siistit pojat! Illalla sain vielä muutaman iltapesukuvan <3

..ja rennon letkeät unikuvat:

Kommentoi



Ei kommentteja.