Mailla vierahilla

Minä itse vietin suurimman osan viikonlopustani risteillen ja Tallinnassa, joten kuvasaldo on melko heikko. Olen kuitenkin blogin ylläpitäjänä tehnyt Oliverille ja Viljamille lupauksen päivittää uusia kuvia ja kuulumisia kahdesti viikossa, joten lupauksesta on kiinni pidettävä ;).

150914_01

150914_02

150914_03

Sellaisia huhuja kuulin, että mikä hienoa, pojat oli päässyt lauantaina omalle pihalle ulkoilemaan, mutta Viljamille ei taas kerran oma piha riittänyt. Mikäli oikein ymmärsin, Viljami oli aika pitkälti peräkanaa karannut kolmesti! Tai ainakin kerran oli ollut valjaat ja naru, joten kovin pitkälle naapurin pihalla ei Viljami päässyt. Mutta toisella kerralla ei ollut naruja, niin Viljami otti hatkat. Sillä kerralla ei ollut edes viereisen naapurin piha riittänyt vaan Viljami oli hyppinyt myös heidän aidan yli päätynaapurin pihalle! Onneksi pojat antavat edelleen ottaa itsensä kiinni. Meillä kun edelleen on se autotie niin lähellä eikä mussukat oikein ymmärrä autoja varoa. Tietysti kaikki, myös autot, väistävät Kuningas-Oliveria ja Valtias-Viljamia..tai niin pojat varmaan luulee..

Aiheeseen liittyvää kuvamateriaalia ei löydy. Muutama sunnuntailta napsittu sisäkuva vielä lisää, niin velvollisuuteni nro 1/2 tältä viikolta on suoritettu 😉

150914_04

150914_05

150914_06

150914_07

150914_08

150914_09

150914_10

150914_11

150914_12

150914_13

Kommentoi



Ei kommentteja.