Oliver ja Kumppanit

Ihanaisesta keväästä ja auringosta on nautittu koko poppoo. Mussukat tykkää sohvan käsinojalla istuskella ja kuumuttaa turkkejaan :).

Myös ulkoilun harjoittelu on huomattavasti mukavampaa kun tarkenee. Joskin, melko lyhyiksi on valjastelut vielä toistaiseksi jääneet. Viimeksi viime torstaina käytiin poikien kanssa kolmistaan ulkoilemassa. Kristian oli töissä ja mä vietin ansaittua vapaa päivää vapun päätteeksi ;). Ajattelin, että kyllähän se onnistuu valjastelu näiden meidän kisujen kanssa samaan aikaankin, kun niin rauhassa ovat tähänkin asti ulkona olleet. No, arvata saattaa, kuinka siinä kävi. Lopputulema: seison x-asennossa kun Oliver pyrkii toisen ja Viljami toisen naapurin pihaan. Sain siinä hetken pohtia ratkaisua. Ajattelin, että saletisti ottaa ja lähtee se, kumman narusta irti päästän.. Lopulta taisi Viljami lopettaa vetämisen ja sillä sekunnilla otin riski, päästin narusta irti, syöksyin nappaamaan Oliverin kainaloon ja pinkaisin takaisin Viljamin talutusnarun luokse. Selvittiin säikähdyksellä. Vielä hetki tämän päälle ulkoiltiin, yritin äänillä houkutella mussukat aina samaan suuntaan. Ja piakkoin vei pienokaisten tie ihan oma-aloitteisesti sisälle. Joskin, vaikka vapaaehtoisesti sisälle tulivat, päätyi molemmat melko pian taas ovelle maukumaan. Onneksi se on vain muutama pieni söpö ”mau” ja pyytävä katse..ei sen raastavampaa!

Luonne-eroissa voimistuu Viljamin kiltteys (tai oveluus?) ja Oliverin pomotus. Viljami on niin älyttömän kiltti, että jaksaa ihmetellä. Niin suloinen ja niin söpö ja niiiin kiltti <3. Oliver on paljon enempi ”häslä”. Ja myös vaativampi. Syliin on päästävä sillon kun haluaa. Muutoin kurottautuu housunlahjetta pitkin ja hyvällä tuurilla lähtee kiipeämään ihmispuuta pitkin.

Samassa tilanteessa Viljami istuu nätisti maassa ja anovalla katseella pyytää. Enkä osaa vastustaa kumpaakaan. Oliver myös tunkee syliin riippumatta siitä onko Viljami jo ennestään samassa sylissä. Sitähän voi istua vaikka toisen päälle jos sylissä ei muuten ole tilaa. Onneksi ei sentään yritä veikkaa pois häätää. Ja mähän olen tietysti onneni kukkuloilla aina kun molemmat pojat on samaan aikaan sylissä :).

Oliver myös vähän väliä omii leluja. Jo ihan aluksi molemmilla oli omat (jo tuhotut) lempparilelut jotka suussa kuljettiin ja muristiin jos toinen edes katsoi leluun päin. Nyt leikitään samoilla leluilla, mutta vähän väliä Oliver päättää jonkun lelun omia ja murisee Viljamille. Eikä Viljami tällöin edes yritä mennä lähelle. On se vaan niin hassua. Viljami on vähän isompi ja ehkä älykkäämpikin ja silti antaa velipojan määrätä. Tai ehkä juuri siksi, antaa pienemmän hölmöillä jos siltä tuntuu. Kuitenkin niin kivasti tulevat juttuun ettei onneksi ole mitään huolen häivää sovun suhteen.

Kerta kaikkiaan – on ne mussukat niin ihania etten kestä!