Tunarointia
Mussukkalandiassa ei uutta ja ihmeellistä. Tosin eilen kävi sellanen pieni onnettomuus, jonka johdosta tuli paha mieli ja sirpaleita. Totesin, että kuohuviinilaseja (tai muutakaan LASIA) ei kannata laittaa samaan kaappiin kissan ruuan ja herkkujen kanssa.. Meillä on melko niukasti keittiössä kaappitilaa, erityisesti astioille, joten esim. korkeat Riedelin sampanjalasit oli ollut pakko sijoittaa alakaappiin, jossa hyllykorkeus on riittävä. Viljami käy välillä hakemassa avonaisesta herkkukaapista (siis jos ovi on unohtunut auki) herkkupusseja ja tämän toiminnan tietysti palkitsen antamalla parit herkut sieltä valitusta pussukasta ;). Eilen otin kaapista ihan vaan vitamiinipurkin, mutta Oliver luuli siellä olevan jotain superherkkua ja säntäs kuoharilasihyllyn kautta pöydälle. Siinä sitten katsoin silmät suurina kun ensin kaatuu 1 lasi..sitten toinen..sitten kolmas. Tippuivat lattialle ja menivät rikki, sirpaleiksi lattialle. Kissat ei ollut moksiskaan, päin vastoin; yritti mennä sirpaleita haistelemaan! Toki nappasin salamana molemmat kainaloon ja pistin vessaan siksi aikaa kun siivosin, lakasin, imuroin, luuttusin ja kaivelin pyyhkeen avulla nurkkia ja kaappien alusia jonne voisi niin sirpale kuin kissan tassukin mahtua.
jaahas se on sitten tästä lähin jouluina ja synttäreinä ostettava muovimukeja lahjaks? vai onko kertakäyttömukit paremmat?mites nokkamukit?olisko ne paremmat?tai jos samantien uusis koko astiaston ja ostaisi reteesti ihan paperilautasista lähtien koko arsenaalin?käykö valkoinen paperi vai oisko joku kukkakuosi piristävämpi?
Ööööh…tota tietty Riedelin nokkamukit vois olla aika kova juttu! Joskaan viini tuskin maistuu samalta ilman tuoksua mitä siitä nokkamukista tuskin saa ;). Ja Riedeleitä meni rikki vaan 1, kristallilaseja 2. Eli jos joulupukki tuo ens jouluna 2 Riedeliä, niin pysytään summapelissä plussan puolella!
no se on sit ihan mun ja joulupukin välinen asia. sitähän voidaan sit seuraavan kerran kun teillä treffataan niin ihan vaan huvin vuoks heitellä niitä kristalleja ja riedeleitä seinään niinko vaan testauksen takia et meneekö ne yhtä helposti rikki kuin jos kissat niitä rikkois. voidaan testailla teidän muillakin astioilla ja laajentaa vaikka telkkariin. ihan vaan niinku uteliaisuuden takia et kuinka helposti ne menee rikki ja särkyy jos sillai ON TYHMÄ.
Joo, no mä toivon sulle ja joulupukille mun kannalta suotuisia keskusteluja! Ja mitä tulee lasien viskomiseen, ni voitasko alottaa muutamasta parittomasta Iittalasta? En vielä oo kokeillu niiden kestävyyttä.
Greetings from Ohio! I’m bored at work so I decided to browse your site on my iphone during lunch break. I enjoy the knowledge you present here and can’t wait to take a look when I get home. I’m shocked at how fast your blog loaded on my phone .. I’m not even using WIFI, just 3G .. Anyways, awesome blog!
It’s a pity you don’t have a donate button! I’d without a doubt donate to this excellent blog! I guess for now i’ll settle for bookmarking and adding your RSS feed to my Google account. I look forward to brand new updates and will talk about this website with my Facebook group. Talk soon!
Thank you very much for your beautiful words about my blog! I couldn’t even think that some one outside Finland could be interested.. I started this blog just to let my friends know how my little cats are doing. They are just like a babies for me :). But of course this blog is open for everyone and I am so happy to hear if people like my blog!