Kotiinpaluu!

Siis kyllä vaan oli ihana palata kotiin! Ja ihaninta oli kun saatiin pojat maanantaina illalla kotiin <3. Taaskaan ei mitään ihmeellistä ole ehditty tehdä. Ollaan vaan nautittu siitä, kun ollaan vaan saatu olla…! Tässäpä siis olemiskuvia 😉

Aamuisin molemmat pojat haluaa juoda kaikista niistä mukeista ja kipoista vettä, joihin itselleni vettä lasken.

Ja sen lisäksi, että voi olla, kävellä, nuolla kipot puhtaiksi – täytyy matkalaukkuun varata kissan tai kahden kokoinen paikka siltä varalta, että taas tulee reissu eteen 🙂

Ruokaalaitettaessa on myös hyvä olla hollilla – usein kun myös herkkukaappi samalla aukeaa!!!

..sitäpaitsi, kauppakassi (muovipussi) on yhä edelleen erinomainen pesäpaikka 🙂

Vaan keksinpäs tänään sentään jotain uutta ja jännää mussukoille. Päätin suorittaa empiirisen testin siitä, millaisia Einsteineja meidän neropatit ovat ;). Laitoin kannettomaan muovipurkkiin herkkulihapaloja ja muovipurkin lattialle kyljelleen. Luulin, että olisi ihan  piece of cake, vaan eipäs ollutkaan.. Iloa riitti muutamaksi toviksi:

Eikä haittaa tippaakaan vaikka naamaan olisi jo vedetty herkut, puurot sunmuut ruuat, aina maistuu pöydälle jätetyn öljypullon jämät 😉

Harmillisen pikainen päivitys, mutta parempi sekin kun ei mitään. Ja sateista huolimatta toivotamme aurinkoista viikonloppua!

Kommentoi



Ei kommentteja.